Torilla tavataan!

2006 – Suomi aloittaa heinäkuun alussa Euroopan Unionin puheenjohtajamaana toista kertaa. Tallinnassa se näkyy suurena Suomi-juhlana.

Suomi-päiviä vietetään 2000-luvulla useana vuonna Virossa. Ne ovat suurlähetystön ja instituutin yhteinen ponnistus. Vuonna 2006 Suomi-päivät ovat Tallinnassa erityisen näyttävät EU-puheenjohtajuuden kunniaksi. Raatihuoneentorin isolla lavalla esiintyvät mm. Kirka, Seminaarimäen mieslaulajat, Tapani Kansa ja Eri Klas. Harju-kadusta tulee Suomi-kylä.

Suurta näkyvyyttä selittää se, että pari vuotta aiemmin, 1.5.2004, myös Viro on liittynyt EU:n jäseneksi. Toimiminen yhdessä EU:ssa sävyttää monin tavoin suomalais-virolaisia suhteita.

Kirka esiintyy Suomi-päivän konsertissa Raatihuoneentorilla 1.7.2006. Kuva: Peeter Langovits.
Suomi-päivän konserteissa kuullaan Raimond Valgren musiikkia, jota esittää mm. Tapani Kansa, Viron Sinfoniaorkesteria johtaa Eri Klas. Kuva: Peeter Langovits.
Suomi-päivien takuuvarma hitti, muumit. Kuva: Peeter Langovits.

Lähteitä ja lisätietoa
  1. Pääkuva: Seminaarimäen mieslaulajat Suomi-päivän konsertissa Tallinnan Raatihuoneentorilla 1.7.2006. Kuva: Peeter Langovits. 
  2. Suomi-päivien ohjelmasta Tallinnassa 1.7.2006 lisää suurlähetystön nettisivuilta.