Viro on vapaa! Instituutti aloittaa

1991 – Uutta kohti! Viro palauttaa itsenäisyytensä 20.8.1991, ja jo seuraavana päivänä kokoontuu ensimmäistä kertaa Suomen Viron-instituutin johtokunta käynnistääkseen toiminnan.

Suomen Viron-instituutti aloittaa toimintansa Tallinnassa 1.9.1991. Instituutti on perustettu Suomessa toimivan Tuglas-seuran osaksi keväällä 1991. Kun Viro itsenäistyy, toiminta käynnistyy saman tien. Ensimmäinen johtokunnan kokous on 21.8.1991, jossa puheenjohtajaksi valitaan Seppo Zetterberg ja vt. toiminnanjohtajaksi Mart Ummelas.

Viron vapautumisessa kulttuuri on politiikan ytimessä. Instituutin edeltäjänä Tallinnassa toimi 8.8.1989 perustettu Suomen Kulttuuripiste. Kulttuuripiste oli muurinmurtaja, vastinpari Helsingin Viron Kulttuuripisteelle. Tilat, luvat, rahoitus ja toiminta olivat vaatineet kekseliäisyyttä ja rohkeutta, koska virallisesti elettiin vielä Neuvostoliittoa.

Kulttuuripiste aloitti Suomen Tallinnan konsulipisteen tiloissa, vetäjänään Riitta Koivisto-Arhinmäki ja kulttuurisihteerinä Piret Saluri. Toiminta siirtyi Tallinnan kaupunginvaltuuston tiloihin Vana-Viru -kadulle. Samoihin tiloihin sijoittuu uusi Suomen Viron-instituutti oltuaan alussa hetken aikaa Toompealla Viron Kansalliskirjaston tiloissa vanhalla Ritarihuoneella. Tartossa instituutti saa tilan yliopiston päärakennuksesta suomen kielen lehtoraatin yhteydestä.

Instituutin alkuajan johtokuntaan ja ohjelmatoimikuntaan kuuluu monia Viron kulttuurin merkkihenkilöitä, joista osa toimii aktiivisesti edelleen. Mukana ovat mm. Sirje Helme, Jaak Jõerüüt, Mart Meri, Ingrid Rüütel ja Veljo Tormis.

Instituutin edeltäjänä toimineessa Suomen Kulttuuripisteessä toimi kulttuurisihteerinä Piret Saluri. Kuva: Tuglas-seura

Lähteitä ja lisätietoa
  1. Pääkuva: Virolaisia kokoontuneena uudelleenitsenäistymisen jälkeen Tallinnassa 8.9.1991, kuva Viron Kansallisarkisto, Tiit Veermäe.
  2. Viroon avataan Suomi-Instituutti, Helsingin Sanomat 4.9.1991
  3. Suomen Viron-Instituutin alkutaipaleesta kirjoittaa pitkäaikainen kulttuurisihteeri Maimu Berg yhteenvedossaan instituutin täyttäessä 20 vuotta.
  4. Suomen ja Viron henkisen yhteistyön sopimus vuodelta 1937 Suomen valtiosopimusten luettelossa Finlex-lakikokoelmassa.
  5. Soome ja Eesti vaheline vaimse koostöö konventsioon, Riigi Teataja 4.1.1938